Costi

Costi

Costi on tamperelainen, asennetta ja voitontahtoa huokuva rap-artisti, joka leikkaa hallitusti keskelle kenttää. Urheilutaustainen Costi hakee sanoituksissaan paljon viitteitä toisen intohimonsa, sportin parista. Musiikillisesti inspiraatiota on ammennettu esimerkiksi italialaisesta soundista.

Taidokkaita ja merkityksellisiä riimejä kirjoittava PME Recordsin kanssa yhteistyötä tekevä Costi julkaisi ensimmäisen EP:nsä ”SAFARI” joulukuussa 2021. Musiikkiuran alku ulottuu kuitenkin jo vuoteen 2016. Lupaava artisti nostettiin hieman EP:n julkaisun jälkeen YleX:n Läpimurto 2022 -listauksen ehdokkaaksi. Seuraavana askeleena ”SAFARI” EP:stä artisti on julkaissut tamperelaisuutta korostavan singlen STILL TRE yhdessä Jami Faltinin kanssa, vieraillut sekä JVG:n tuoreella Verkkareis että Joe L:n Deep Down -kappaleilla, ja julkaissut menestyksekkäästi omaa tuotantoaan – singlet meikä matadori (feat. Sexmane), Kangastus sekä Magaluf. Nämä tuoreimmat julkistukset antoivat esimakua juuri julkaistusta LIMBO-debyyttialbumista, joka viihtyy neljättä viikkoa virallisen albumilistan kärkisijalla. Costi tekee suurta läpimurtoa suomirap-kentällä, josta todisteena esimerkiksi uusimman albumin yltäminen kokonaisuudessaan Suomen Top 50 -listalle.

Karismaattinen, tiukan focuksen pitävä artisti tietää mitä kohti on menossa – ja tämä näkyy määrätietoisesti kaikessa tekemisessä. It’s LIMBO era.

Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä.

Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.) apollo@nightclub.fi

Tiedustelut apollo@nightclub.fi


21.04.2023 Ovet klo 21:00, Showtime 22:00

Liput

Osta liput