Anzillu, Concrete Icon, BloodRedNails

Anzillu, Concrete Icon, BloodRedNails

Suomen Turun Apollossa pistellään keväällä rujompaa vaihdetta silmään kolman kovan kärjellä!

Anzillu on Helsingissä vuonna 2019 perustettu äärimetalliyhtye. Bändi leipoi kaikessa rauhassa koronan aikana levyn valmiiksi. Debyyttialbumi "EX NIHILO" on nyt julkaistu M-Theory Audion kautta ja se on saanut kriitikoilta ylistäviä arvioita. Luvassa siis täyslaidallinen uutta levyä lavalta yleisöön toimitettuna. Musassa bändi sekoittelee vimmaisen thrashin, raskaan kuolon ja groove metallin sekasoppaa. Siispä vauhtia ja vaarallisia tilanteita luvassa!

Youtube

Turkulainen vuonna 2007 perustettu Concrete Icon soittaa synkkää vanhan liiton death metallia jossa tyylin vaikutteet Atlantin toiselta puolelta yhdistyvät Eurooppalaiseen synkistelyyn. Bändi on kiinnitetty Amerikkalaiselle Redefining Darkness lafkalle ja on parhaillaan valmistelemassa materiaalia 3:lle albumilleen, jonka odotetaan valmistuvan loppuvuoteen mennessä.

Youtube

BloodRedNails on tuleva raskaan metallin lupaus. Sooloprojektista tiiviiksi nelihenkiseksi bändiksi kasvanut modernin metallin ja old school death metal- hengen sulatusuuni maustaa biisejään melodisilla ja groovaavilla kertseillä.

Youtube

Liput ovelta 12 €, mikäli jäljellä.

Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.) apollo@nightclub.fi

Tiedustelut apollo@nightclub.fi


13.05.2023 Ovet klo 20:00, Showtime 20:30

Liput

Osta liput