

Kaunis Kuolematon julkaisee uuden levyn ja saapuu Turkuun!
Suomalaisen melankolian ruumiillistuma Kaunis Kuolematon julkaisee uuden albuminsa Marraskuun lopulla ja kiertää Suomea sen tiimoilta. Bändin viides albumi "Kun valo minussa kuoli" tarjoaa musiikillisesti erittäin rikkaan kokonaisuuden, jossa raskaus ja melankolia lyövät kättä monilla eri tavoilla.
Keikan alkuun lämmöt takaa Marianas Rest jonka melodinen doom metal soi jylhästi ja raskaasti. Yhtyeen vakuuttava livekeikka on täydellinen tapa aloittaa ilta!
Vuodesta 2012 lähtien Kaunis Kuolematon on kasvanut, monipuolistunut ja luonut äänimaailman, joka nappaa kiinni musiikin ystävistä hyvinkin laajalla kaarella. Haminassa perustettu yhtye on säilyttänyt kokoonpanonsa alusta tähän hetkeen asti. Albumit "Kylmä kaunis maailma" (2014), "Vapaus" (2017), "Syttyköön toinen aurinko" (2020) ja "Mielenvalta" (2023) ovat kukin olleet oman aikansa kuvia: Kaunis Kuolematon on aina ollut tekemisessään realistinen, mutta myös linjakas ja määrätietoinen.
Ryhmän käsitys surumielisyydestä, raivosta ja ihmismielen koko tunnekirjosta peilautuu suoraan Kaunis Kuolematon -musiikkiin. Maanläheisesti ja suoraan elämää ja sen pimeimpiä puolia käsittelevät lyriikat antavat kuulijoille sijaa samaistua ja elää mukana viiltävässä Kaunis Kuolematon -musiikissa.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.) apollo@nightclub.fi
Tiedustelut apollo@nightclub.fi