Jaakko Kulta

Jaakko Kulta

JAAKKO KULTA - IHMINEN

Ennennäkemätöntä suitsutusta livestään haaliva Jaakko Kulta suuntaa ensimmäiselle omalle kiertueelleen syksyllä 2025! Kiertue kantaa nimeä Ihminen

Bändinsä kanssa keikkaileva Jaakko Kulta kiertää syksyllä Suomen tunnetuimpia keikkavenueita. Keikkojen tuotantoon on tuttuun tapaan panostettu, tarjoten yleisölle vaikuttavan ja hiotun kokonaisuuden. Keikoilla ei voi välttyä artistin ja bändin hallitun kaaoksen tuomasta mukaansatempaavasta energiasta. 

Kehutun livensä avulla uraansa kasvattaneen Jaakko Kullan keikkoja on ylistetty mediassa kriitikoidenkin toimesta. Artistin vuosi alkoi muun muassa loppuunmyydyllä Tavastian keikalla, ja sitä seurasi tiivis keikkatahti, joka piti sisällään muun muassa uransa ensimmäisen Allas Liven keikan. 

Nousukiitoa nauttiva artisti tunnetaan Top 50 -listahiteistään kuten Huone (feat. Ellis), Norjalaista puuta, Vielä on kylmä sekä Tupakkaa ja rakkautta. Artisti ammentaa orgaanisiin pop-kappaleisiinsa inspiraatiota vanhemmasta suomirockista. Artistin kitaravetoiset kappaleet nojaavat tarkkanäköiseen kerrontaan parikymppisen elämästä sekä tarttuviin, ajattomuutta huokuviin melodioihin. Tarttuvat kertosäkeet ja huolelliset sanoitukset vangitsevat kuulijat ainutlaatuiseen tunnelmaan tarjoten unohtumattoman ja uniikin live-shown.

Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä.

Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.) apollo@nightclub.fi

Tiedustelut apollo@nightclub.fi

07.11.2025 Ovet klo 21:00, Showtime 22:00

Liput

Osta liput